15. tammikuuta 2016

Sokeriaddikteja

Alkaneen vuoden 2016 kunniaksi päätin laittaa koko meidän perheen sokerilakkoon!

Ilmoitin perheelleni että viettäisimme kokonaisen kuukauden täysin ilman sokeria.
Itsehän en syö ollenkaan karkkia, mutta pullaa ja keksejä on ruennut kulumaan entistä enemmän myös minulla.

Ensimmäiset kysymykset esitettiinkin välittömästi; missä kaikessa on sokeria? Mitä se sokeri siis on? Kuinka monta päivää on tammikuussa?

Vastailtuani kysymyksiin; lähes kaikessa on sokeria, sokeri on kaikkea makeaa.. ja tammikuussa on 31 päivää..
Sain todella murhaavia katseita osakseni.

Tyttäreni alkoi välittömästi parkua aivan suoraa lohdutonta huutoa; "nyt minä en saa karkkipäivisin karkkia, en saa enää ikinä karkkia!".
Miksen saa syntymäpäivänä tai jouluna kakkujakaan?

Rauhoittelin hysteerisesti itkevää lastani; "vain yksi ainoa kuukausi.
Sinulla ei ole tammikuussa syntymäpäiviä, eikä joulukaan ole tammikuussa".

Parkuminen vain jatkui..

Poikani ja mieheni ottivat asian hieman kevyemmin.
Poikani tiedusteli onko ketsupissakin sokeria?
Entäs muroissa?
Eihän sokeria kuitenkaan kaakaossa olisi?
Vastasin että kaikissa edellä mainituissa on sokeria.

En ollut kovin pidetty henkilö enää kyseisenä iltana.


Kaikenkaikkiaan sokerittoman kuukauden infotilaisuus meni ihan ok..

Yöllä noin neljältä, heräämme tyttäreni itkuun.
Tytär on kömpinyt meidän sänkymme viereen.
"Äitii, enkö saisi edes yhtä pientä karkkia?". "Edes sellaista ihan tosi tosi pientä karkkia?".

Hei ihan oikeasti, onko lapseni noin koukussa sokeriin?




Seuraavana aamuna mieheni on tyhjentänyt kaapeistamme kaikki karkit, keksit ja muut herkut paperiseen kassiin. Tiedustelen minne tämä kassi mahdollisesti päätyy?
Hänen työpaikalleen.
Siellä kuulemma löytyisi herkuille syöjiä.
Ok, tää on tosi hyvä. Ei ole herkut kaapissa kummittelemassa.




Mieheni tullessa töistä hän yllättää poikamme keittiöstä sokerikipon kanssa.
Poika kauhoo lusikalla sokeria suuhunsa sen minkä kerkiää.

Tilanne on siis todella paha. Poikakin on täysin sokerikoukussa.

Illalla käperryimme mieheni kanssa sohvalle katsomaan lempparisarjaamme.
Pussatessani miestäni,  haistoin tutun tuoksun; suklaa!
Mieheni tuoksui sekä maistui suklaalle!
"En kai minä olettanut että tämä hömpötys minuakin koskisi", hän puolustautui jäädessään kiinni salaa syödystä suklaasta.

Eikä.
Koko perhe totaalisen koukussa.

Oman osuuteni minä olen täyttänyt töissä.
Aivan vahingossa olen mutustellut useita paketteja keksejä sokerilakkomme aikana.
Se mitä tapahtuu töissä, jää töihin :D

Päädyinkin sitten hieman muokkaamaan sokeritonta tammikuuta alkuperäisestä; Oikeastaan vain karkit olisivat enää kielletty.
Pyrimme myös radikaalisti vähentämään muita sokeripitoisia tuotteita.

Seuraavana päivänä tullessamme mieheni kanssa olohuoneeseen, jossa lapset nakottivat sohvalla, haistoin lakritsan!
Pyysin lapsia hönkäisemään suuntaani.
Suut mustana lapset hönkäisivät lakritsahönkäykset.

Ei!!
Poikani oli vielä jostain kaapinperukoilta penkonut lakritsapussin, jonka olivat sitten tyytyväisenä kahteenpekkaan mutustelleet.

Ei tästä mitään tule.
Painelin kauppaan ja ostin koko perheelle laskiaispullat.
Tyttäreni kysyi pullaa haukatessaan; "äiti, eikös tässä ole sokeria?".




Vaikka tämänkin tekstin olen kirjoittanut se tietty pilke silmäkulmassani, olen aidosti ja oikeasti huolissani perheemme sokeririippuvuudesta.

Liikumme onneksi paljon, joten ylipainoa meillä ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta jos tämä sama meno jatkuu, sairastummeko kaikki?
Onko sokeri niin pahasta? Mikä on normaali määrä sokeria? Tarvitseehan ihminen sokeria?

Tarvitseehan?