23. elokuuta 2015

Helsinki City Triathlon 2015 (300m, 10km, 3km)

Olen surullinen kun kisakausi 2015 on jo takana.
Tähän kauteen olikin mahtunut monia monia onnistumisia, kyyneliä, iloja ja surujakin.

En edes enää muista mikä oli ollut kauden päätavoitteeni.
Olisikohan ollut Joroisten sprintti?
Alkuvuodesta perusmatkakin tuntui vasta kauden 2016 tavoitteelta.

Kuitenkin starttasin ensimmäisen perusmatkani heinäkuulla Vierumäellä.
Tätä seurasikin kaksi perusmatkaa lisää, joista toinen olikin jo SM kisa.

Puolivahingossa kauteeni mahtui myös elämäni ensimmäinen puolimatka.
Puolimatkalta maaliin juostessani minut valtasi todella tyhjä tunne.
Tässäkö tämä nyt oli?
Olisin halunnut enemmän.
Olisin halunnut vielä lisää puolimatkoja. Olisin halunnut tehdä jo nyt ensimmäisen täysmatkani.
Tahdon kisata.
Ei kisakausi voi millään loppua tähän.
Ei.

Viime vuonna olin ryssinyt Helsinki City Triathlonissa oikein olantakaa.
Olin kyllä uinut 300m, olin pyöräillyt vaaditun 10km, mutta se juoksu..
Juoksin kierroksen liian vähän. 3km sijasta tämä mimmi juoksikin vain 1,5km ja paineli maaliin.
Tämä harmitti pitkään!
Olin itselleni niin vihainen.
En koskaan kirjoittanut tänne blogiin kunnon raporttia asiasta. Ohimennen vain mainitsin että tunaroin sen HCT.n kokonaan.

Tälle kaudelle oli oikeastaan aika turha enää ottaa noin lyhyttä matkaa.
Mutta minun oli aivan pakko saada viime vuoden "möröt" karkoitettua lopullisesti.
Samalla pääsisin vielä kisaamaan!

Kisapäivä oli todella kuuma.
Onneksi kilpapyörä lähtö, missä olin mukana, starttasi vasta 17.55. Pahin helle olisi jo takana.
Saavuimme hyvissä ajoin kisapaikalle stadikalle mieheni ja poikani kanssa.

Haettuani kisanumeron, tägin, uimalakin ym sponsorien "herkut", numeroin tottuneesti varusteeni ja laitoin kaiken valmiiksi.
Kaikki jännittäminen oli poissa. Tuntui tosiaan vähän samalle, kuin olisi leikkipuistoon päässyt. Odotin todella paljon pääsyä "radalle".

Kaverini Mervi olisi samassa lähdössä kanssani. Siinä on kyllä kovakuntoinen mimmi!
Samainen tyyppihän ohitteli minut erittäin kevein askelin Joroisilla juoksussa.
Salaa toivoinkin että pääsisin Mervin peesiin juoksemaan!

Pyörätarkastuksessa oli meidän seuran (Helsinki Triathlon) Jaakko, jonka kanssa vaihdoimme kauden kuulumiset.
Jaakolta olen viesteillä muutaman kerran neuvojakin joutunut kyselemään.. Viimeisimpänä taisin kysyä että onko minun mitään järkeä lähteä perusmatkan SM kisoihin :D
Vastauksena sain että tietenkin menet.
Eli pidän Jaakosta :D

Pyörä paikoilleen telineeseen ja minä pukkariin kiskomaan trisuitia päälleni.
Siinä jäi vielä hyvin aikaa käydä veskissä ja hengailla.

Vihdoin saimme luvan lähteä pukkarista kohti uintipaikkaa.
En muuten ollut tänä kesänä uinut ilman märkkäriä.
Olisi varmasti kannattanut.

Kuljimme letkassa altaalle. Matkalla poikani huusi minulle ohjeet: Muistat äiti sitten olla ensimmäinen! Joku siinä heti kysyikin että kuka tunnustaa olevansa tuon pojan äiti? :D
Minä tunnustin.
Kivat paineet hei :D

Asetuimme veteen, pitäen toisella kädellä altaan reunasta kiinni.

Lähtötorvi kajahti ja näin lähti kilpasarjan naiset kauhomaan.


Sain hyvän paikan ja ihan ok lähdön.
Vähän jäin "junnaamaan", ilmeisesti olisin kaivannut märkkärin päälleni :D
Käännökset olivat todella tiukat.
Käännöksessä vauhti tietenkin tipahti kokonaan ja kesti aina tovin ennen kun sain vauhdit uudelleen takaisin.
Täällä ei tehty volttikäännöstä päädyissä.


Oli ihana päästä pitkästä aikaa "laskemaan" kaakeleita. Olin koko kesän mellastanut vain avovesissä. Tosin juuri avovedet on ihan mun juttu.
Rakastan avovesissä uimista!
Mutta myönnän kyllä että kaakeleitakin oli jo ehtinyt ikävä tulla.


300m uin ajassa 00:05:51. Todella huono aika minun "halli"uinnikseni.
No tätä sitten treenaillaan valkun kanssa ja parannellaan aikoja.

T1 vaihtoon tunasin 00:02:50.
Oltiin edellisenä iltana vaihdettu lukkopolkimet tavallisiksi polkimiksi.
Ajattelin ettei lukkopolkimista olisi suurta hyötyä näin lyhyellä matkalla.
Koetin säästää siinä aikaa, kun ei tarvitsisi vaihtaa ensin pyöräkenkiä ja sitten vielä lenkkareita.
..Tajusin etten ollut ilman lukkopolkimia "kunnolla" pyöräillyt koskaan :D


10km pyöräilin ajassa 00:21:54.
Pyöräilystä ei ole mitään muuta sanottavaa, kuin että olen todellakin sisäistänyt treenaamisen tärkeyden tulevalle kaudelle 2016!

T2 vaihtoon meni 00:01:03. Ihan ok siis.




Juoksuunhan mulla oli vain ja ainoastaan yksi tavoite; juosta vaadittu 3km :D
Halusin paikata viime vuoden kämmäykseni.
Yritin lähteä pyörältä vauhdikkaaseen juoksuun, mutta aivan samantien alkoi viiltävä kipu oikealla puolella vatsaa.
En vieläkään tiedä mitä tuo kipu oli.
Kipu jatkui koko 3km.
Ainoastaan mieheni ja poikani kohdalla jaksoin hymyillä, muutoin kauhea irvistys naamalla yritin edes jotenkuten pitää juoksua yllä.
Mervikin oli mennyt menojaan. En nähnyt hänestä edes tummaa poninhäntää :D

Juoksu oli varmaan elämäni huonoin.
Aika 00:17:27.
Ketuttaa ja kunnolla, mutta toisaalta, lähdinhän hakemaan vain ehjää suoritusta.
Sehän tuli.

Onko tämä taas sitä -kun mikään ei riitä?-

Jokatapauksessa maaliin juostessa ei hymyilyttänyt.


 Maalissa olin ajassa 00:49:02

Tällä suorituksella irtosi sijoitukset;
Overall 202/776
Gender 54/380
Categ 12/31



Onneksi tälle kaudelle on tarjolla vielä juoksukisoja roppakaupalla.
Ei tällä luonteella olla ilman kisoja ;)

17. elokuuta 2015

Finntriathlon Tahko puolimatka (1,9km, 90km, 21,1km) 15.8.2015

Puolitiessä helvettiin tai taivaaseen pitäisi olla tämän kirjoituksen otsikko.

Matkustimme taas tuttuun joka viikonloppuiseen tapaamme; minä, mies, Bianchi ja lapset.
Lapset tiputettiin tällä kertaa Tampereen mummolaan.

Miehen, minun ja Bianchin matka jatkui kohti Tahkoa.

Olin viime vuonna ilmoittautunut Tahkolle perusmatkalle. Tämä olisi Tahkolla koostunut hieman lyhennetystä uinnista. Olisi ollut 950m uintia, 45km pyörää ja 10,5km juoksua.

Niin OLISI.

Jostain selittämättömästä syystä olin kuitenkin vaihtanut perusmatkani puolimatkaan.
Maksoin siitä vaihdosta vielä ihan hulluna! Kyllä ei triathlonistit ole kovin fiksua porukkaa :D

Tähän vaihdokseen minulla on kuitenkin montakin selitystä.
Suosikki selityksenäni onkin se "vakio", eli jos jotain ryhtyy tekemään, niin tekee sitten kunnolla. Minullehan ei mikään riitä..
 
Puolimatka koostuu 1,9km uinnista, 90km pyöräilystä ja 21,1km juoksusta.

Heräilimme lauantai aamuun minun vanhempieni vuodesohvalta (joka on muuten kova kuin kivi).
Matkaa kisapaikalle Tahkolle olisi noin tunnin verran.
Tavarat olivat valmiiksi pakattuina autossa.
Olin ihmeellisen tyyni. En ollut hermostunut, saati peloissani.

Perillä Tahkolla oli ihan jäätävän kylmä.
Joku sanoi että +11C, mutta tuuli teki ilmasta jäätävän.
Veden lämpötilaksi oli ilmoitettu 18,4C.. Lohduttavaa sentäs.

Aallokko ei pääse oikeuksiinsa kuvissa..
Paitsi ettei enää siinä vaiheessa kun näin aallokon.
Jos tuulee, on aaltoja..
Olisinhan sen voinut päätellä..

Märkkärin kiskoin päälleni parkkipaikalla. Miksihän noin lohduton ilme? :D
Laitoin todella aikaisin märkkärin päälle. Märkkäri lämmitti :D Enää en ollut niin jäässä.
Yleensä kiskon sen vasta ihan viime tipassa päälleni, koska hankaloittaahan se veskissä käyntejä hieman.
Tälläkin kertaa jouduin muutamaan kertaan venkslaamaan pukua edestakas.
Vessassa tietenkin.





Miehet starttasivat 5 minuuttia ennen meitä naisia.
Uintistartti tapahtui pitkän sillan vierestä.
Ensimmäinen uintistarttini missä jalkani eivät yltäneet pohjaan. Sainkin hyvät alkulämmöt siinä polkiessani vedessä.
Vesi tuntuikin ilmaa lämpimämmälle.
Aallotkaan eivät pelottaneet.
Olin tosin miehelleni sanonut, että jos en olisi ollut Lahdessa perusmatkalla uimassa siellä aallokossa, en varmasti olisi suostunut tänne uimaan.

Uinti lähti hyvin liikkeelle. Aalloista huolimatta sain todella hyvin happea.
Jossain kohtaa kun olin uinut suoraan kauimmaiselle merkkipoijulle ja kääntynyt sieltä kohti sillanalitusta, huomasin olevani ihan liikaa oikealla.
Uintilinja uusiksi ja kohti siltaa.
Ohittelin myös muutamat aiemman lähdön miehet :)

En tiedä tuliko paljonkin uitua ylimääräistä.
Polarini ei ollut uidessa löytänyt gps signaalia ollenkaan.
No, mutta uinti oli niin super kivaa, etteivät ylimääräiset metrit haitanneet :D

Sillan alta uidessani kuulin mun miehen huutavan mulle kannustuksia!
Sillan toinen puoli, eli loppupätkä uinnista olikin ihan tyyntä. Siinä sai jo ihan vähän vauhtiakin!






Vedessä vietetty aika tänään 00:45:31 (1,9km)
Hyvävointisena ja iloisena nousin ylös vedestä. Huikkasin mun miehelle, että oli ihan sairaan ihanaa uida!
Kerroin että siksi päätin uida vähän ekstraakin ;)

Vaihtokamoja ei jätetä pyörälle, vaan ne olivat numeroiduilla paikoilla pusseissa. Molemmille vaihdoille oli oma pussinsa.


T1 vaihtoon meni 00:03:47.
Aivot eivät olleet ihan täysillä tässä vaihdossa mukana.
Muutamaan kertaan sanoin itselleni ääneen että rauhotu, ei ole kiire :) En kuitenkaan sählännyt enkä panikoinut.




Heti samalla sekunnilla kun istahdin Bianchin satulaan, toivoin pääseväni siitä mahdollisimman pian pois.
Tuntui jo heti alussa suoraan sanottuna helvetilliseltä.
Takamukseeni koski tosi paljon. Vääntelehdin ja kääntelehdin satulassa ainakin ensimmäiset 10km.

20km kohdalla iski tajuton migreenikohtaus! Migreeni, joka ei ole piinannut minua vuosiin.
Aloin näkemään sahalaitaa.
Mitä minä nyt teen?
En voi pyöräillä jos minulta menee näkö.
Koetin tihrustaa tietä.
Onnekseni näin hahmot ja näin myös tien.
Testasin välillä näenkö omat sormeni.
Olin laittanut kirkkaan pinkin kynsilakan, joten kynnet ainakin näkyivät.
En voinut käsittää miksi juuri tänään, miksi juuri nyt puski migreenin päälle.
Ilmeisesti alhaalta paistava aurinko ja varmasti myös jännitys. Kyllähän nyt ensimmäisen puolimatkan kuuluikin hieman jännittää..

Yritinkin heti juoda normaalia enemmän mukanani ollutta urheilujuomaa. Imin mansikanmakuisen energiageelin väkisin naamaan.
Toivoin tämän sokerishokin auttavan.

Joskus kymmenisen vuotta sitten migreenikohtauksen tullessa, jouduin lähtemään töistä kotiin lepäämään.
Kohtaukseen ei auttanut mikään. Muistin tämän ja muistin myös ettei sahalaita vaihe kestäisi kovinkaan kauaa.
Lohduttauduin sillä.
Aika oli kullannut muistot, enkä tässä vaiheessa muistanut että näköhäiriöiden jälkeen tulisi armoton päänsärky ja pahoinvointi..

Luulen että noin 50km kohdilla olin saanut näkökykyni palautumaan täysin ennalleen.
Tuntui enää kuin silmät olisivat olleet täynnä roskia.
Hieman heikko olo, muttei päänsärkyä. Niskat tosin olivat aivan jumissa.

Niin, miksi en keskeyttänyt?
Miksi olin joskus lähtenyt kesken työpäivän migreenikohtauksen iskiessä, lääkärin kautta kotiin pimeään peitonalle?

Miksi nyt jäin?

Yksinkertaisesti olin päättänyt tulla tänään maaliin.
Olin päättänyt ettei mikään (paitsi rengasrikko, koska ei ollut vararengasta mukana..) estäisi minua tänään juoksemasta maaliin!

Tiedän ettei lähes kukaan muu kuin oma mieheni uskonut että minä selvittäisin tämän puolimatkan jo nyt.
Tiedän että tyypit "odotti" minulta selitystä, miksen päässytkään maaliin.
Minä tiesin ettei se selitys todellakaan olisi migreenikohtaus.
Naurahdin ääneen ja mietin että puhkeaisipa nyt vaikka se hiton kumi pyörästä :D

Pyöräilimme saman 45km pitkän reitin kaksi kertaa.
Tunnustus: 90 km olisi tähän asti pisin yhtäjaksoinen pyöräilyni.

Onneksi reitillä oli huoltopisteitä.
Otin vauhdista yhden banaanin, joka oli muuten ihan luksusta siihen tilanteeseen!

70km kohdalla ihmettelin kun ei tullutkaan migreeniin kuuluvaa päänsärkyä saati pahoinvointia.
Olin tästä todella todella kiitollinen!
Aina aiemmin olen niistä kärsinyt kohtauksen edetessä.
Tajusin myös että jäljellä oleva pyörämatka olisi saman verran kuin mitä tulisin vielä tänään juoksemaan. 21,1km.

Tämä pyöräily oli niin kamalaa, että odotin ja odotin pääseväni mahdollisimman äkkiä juoksemaan.
Halusin äkkiä saada kipeän takamuksen pois satulasta.
Tämäkin ajatus hieman nauratti.
Olen juuri pyöräillyt 90km ja haluan vain juoksemaan :D
Naurattaa myös viimevuotiset blogikirjoitukseni, joissa mainostin pyöräilyä heittämällä helpoimpana osana koko mun triathlonia. Just.

Minun elämäni kamalin pyöräily kulutti aikaa 03:50:20. (90km)
Olisi vissiin kannattanut mennä lujempaa, niin olisi ollut nopeammin ohi :D

T2 vaihto koetti!
Taivas!
Pääsin alas pyörältä! Vaihtoon käytin aikaa 00:03:28.


Kauan odotettu juoksuosuus ei ollutkaan pala taivasta, niinkuin olin vielä pyörän selässä kuvitellut.

Eihän tästä tullut mitään.

Välillä kävelin, välillä hölköttelin.
Ihan kamalaa. Reidet ja pohkeet olivat kuin kaksi puuparrua.
Koetin kuitenkin koko ajan lohduttautua sillä, ettei enää (tänään) tarvitsisi nousta pyörän selkään.



Matkalla tapasin ihan super ihania kilpailijoita.
Mm miehen joka oli saanut osallistumisensa vaimoltaan 40 vuotislahjaksi. Ihan paras lahja!
Oli sen miehenkin mielestä, ainakin varmasti jo maaliin päästyään :)

Pari ihanaa mimmiä, joista päälimmäisenä jäi mieleen Eveliina, mimmi oli suorittamassa ensimmäistä täysmatkaansa.
Siinä kohtaa veti nöyräksi. Siinä vaiheessa kun minä olisin maalissa, olisi hänellä vielä 21,1km juostavaa jäljellä. Huh huh. Kaiken pakertamisen keskellä Eveliina jaksoi kuitenkin olla ihanan positiivisella asenteella.
Naureskelimme yhdessä kuinka tyhmiä ollaan :D

Minä olin pyörän selässä "vannonut" että tämä saisi kunnian olla ensimmäinen ja samalla viimeinen puolimatkani.
Siinä juostessa kummasti taas mieleni muuttui..
Ääneen sanoin Eveliinallekin että kyllä niitä puolimatkojakin ensikausi pitäisi sisällään.
Muistan kyllä nauraneeni että täysmatkalle en kyllä ikinä menisi.

Tälläkin kertaa jostain juoksureitin varrelta kuului miesääni joka huusi minulle "hyvä Outi"! Käännyin katsomaan, mutten tunnistanut kannustajaa.
Hyvä mielihän siitä tietenkin tuli.
Kumma miten juostessa saa kaikista tsempityksistä voimaa!

Muutamat huikkasivat mulle yleisöstä että on niin ihana nähdä kun mulla irtoaa noin leveä hymy vielä tässä vaiheessakin.
Mulla oli hyvä fiilis siinä juostessa, annoin sen näkyä.

Olin keksinyt itselleni motivaattorin, jonka avulla tiesin pääseväni tänään maaliin.
Olin pakannut pikkuiseen pussiin pari super salmiakkia. Minulle se oli suuri juttu, koska normaalisti en syö ollenkaan karkkia.
Pussin olin sulkenut huolellisesti teipillä.
Nyssäkän olin kätkenyt trisuittini taskuun.
Minulla oli lupa ottaa 15 juostun kilometrin kohdalla 1 salmiakki ja maalissa toinen, mikäli JUOKSISIN maaliin. Toivoin todella etteivät salmiakkini olleet kastuneet uidessa.

Noin 7km kohdilla muistan, kun olin ihan poikki ja olisin tahtonut kävellä, niin näin mun miehen kameran kanssa. Enhän mä kehdannut kävellä, oli pakko juosta!
Mies huikkasi että "oot kulta toisiksi viimeinen".
Nauratti.
Tuonko piti keventää askelta?

Toiselle kympille kaartaessa askel tosiaan keveni.
Huoltopisteiltä saatu suola, juomat, banaani, suolakurkku ja appelsiini olivat nekin antaneet minulle lisää puhtia.
Jotenkin en enää voi edes ymmärtää että miksi olin hetki sitten halunnut kävellä?



Polar piippasi. Olin juossut 15km!
Salmiakki!
Aloin kaivaa pikkuista nyssäkkää taskustani.
Hitto että olinkin pakannut nyssäkän hyvin.
Siinä meni pussukkaa auki repiessä ainakin 2km mukavasti.
Ohitin mun mieheni taas. Hän huusi että olin tosiaan reipastanut tahtiani.

Vihdoin sain salmiakkinyssäkän auki ja yhden taivaallisen super salmiakin suuhuni.
Taivas.
Jemmasin salmiakin kitalakeen ja otin vielä huoltopisteeltä banaaninpalasen. Ihanaa!
Salmiakkia ja banaania! Vähään on ihminen tyytyväinen :D

Mitäs sitten?
Viimeisen kerran sillan ylitys ja viimeinen ylämäki.
Juoksin ylämäen ja tunsin kuinka kyyneleet polttivat silmäkulmia.

MAALI.

Pompin maaliin. Olin niin onnellinen. Mieheni oli siellä vastassa, juoksin mieheni kaulaan.
Taivas. Minun taivas.
 



Juoksuun meni aikaa 02:20:38.
Kokonaisaikani 07:03:45. Melkein työpäivän verran :D

Finisher!
Kiitos Finntriathlon upeasti järjestetystä kisasta jälleen kerran.
Tahko oli kisapaikkana ihan heittämällä tämän kauden suosikkini!
Edes kylmä ilma ei laske pisteitä :)
Maalissa mietin että olisinhan minä vielä voinut juosta.

Pyöräilyn muistoja aikakaan ei ole onnistunut kultaamaan.
En edelleenkään odota satulaan nousua mitenkäänpäin innoissani.
Mutta luotan siihen että harjoitus tekee minustakin mestarin!
Hyppään pyörälle heti kunhan takamus on parantunut edellisestä..

Ensi viikonloppuna mulla olisi Helsinki City Triathlon, jonka otan itse sellaisena "leikkipuistoon" pääsynä.
Ihana tapahtuma ja kevyt matka :)
Viimeistään siellä selvittelemme Bianchin kanssa yhteistä säveltämme jälleen :D

Ensi kaudella on pyöräilyä tiedossa tätä kautta rutkasti enemmän, joten viimeistään nyt alan panostamaan siihen tosissani.

Onhan jo pelkästään yhdellä täysmatkalla 180km pyörän päällä istumista :)









10. elokuuta 2015

Kuopio Triathlon SM masters perusmatka 8.8.2015

Piti taas odottaa muutama päivä ennen kisaraportin kirjoittamista. 
Naurata ei vieläkään, mutta kaikista syvin ketutus taitaa olla jo väistynyt. 

Tämän blogin tarkoitus kun on pitkälti motivoida minua (ja miksei muitakin) pakertamaan unelmien eteen entistä kovempaa.

Jouduin hetken odottamaan, että Kuopion suorituksen jälkeen aika olisikin kullannut muistoni :D

Kuopioon olin ilmoittautunut perusmatkalle. 
Enkä ihan mille tahansa perusmatkalle, vaan ikäluokkien SM kilpailuun. 

Tiesin tason olevan kova. 
Uskoin kuitenkin itseeni. Tiesin pystyväni parantamaan 1,5km uintiani. 
Pyöräilyä ei oikeastaan voinutkaan enää huonontaa, se oli mitä oli. 
Se oli tiedossa ja puolittain olin asian jo päässäni hyväksynytkin.
Juoksuuni uskoin. 10km menisi minulta helposti alle tuntiin. 

Kävimme jo perjantaina hakemassa kansliasta kilpailijakuoreni. 
Kuoressa oli mm uimalakki, ajanottotägi ja kisanumerot. 
Kerrankin katsoimme myös uintireitin läpi jo edellisenä iltana. 
Samalla kävimme kartta apunamme ajamassa autolla pyöräilyreitin. 
Reitti oli vain 10km pitkä, samaa reittiä poljettaisiin lauantaina 4 kertaa. 40km yhteensä.
Reitti vaikutti aika kamalalle. Ylämäkeä. 
Plaah. 
Toki saman matkanhan saa sitten alaskin laskettaa.

Lauantaina starttasi kaverini Matti miesten perusmatkan kuntosarjassa. 
Olimme autuaasti luvanneet mennä häntä kannustamaan, mutta uni vei aamulla voiton. 
Miesten perusmatkan kuntoryhmä starttasi jo kello 8.00. Tuohon aikaan olimme vielä peitot korvilla vanhempieni vuodesohvan perukoilla.

Saavuimme kuitenkin hyvissä ajoin kisapaikalle. Ravasin vessassa erittäin tiheään tahtiin.
Kisajännitys oli palannut, ilmeisesti SM kisoilla oli suuri vaikutus asiaan..

Törmäsimmekin jo perusmatkansa suorittaneeseen Mattiin ja hänen kannustusjoukkoihinsa. 
Matilta sain vielä viimehetken kisakuulumiset. 
Juoksisimme mm pätkiä todella pehmeässä hiekassa. Hui.

Bongasin myös maassa istuskelemasta idolini Lehtosen Kaisan! 
Kävin kysymässä jännittikö, no eihän häntä jännittänyt. 
Kerroin että itse olen ihan paniikissa. Kaisan kanssa vaihdoimme kuulumisia. 
Kaisa on kyllä niin super positiivinen aina! Toivotettiin toisillemme tsempit.
Nyt tämä kisa ei voisi mennä osaltani huonosti ;)

Vaihdoin trisuitin tottuneesti autossa päälleni. Varusteet mukaan ja kohti vaihtoaluetta.

Bianchin kanssa odottamassa vaihtoalueelle pääsyä.

Ikäluokkien SM sarjojen infotilaisuus alkoi kello 13.15. 
Infossa ei tullut sellaisia asioita esille, mitä ei olisi kilpailijaohjeista luettu, tämä hyvä.

Infon jälkeen kiskoin märkkärin päälleni. Sehän menee jo kovinkin helposti ;)
Tavoistani poiketen päätin myös käydä uimassa ennen starttiani. 
Otin muutamat vedot järvessä. Vesi oli ok. Olisiko ollut noin 18 asteista. 
En kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi olla vedessä pidempään.

Tarkoitukseni oli ottaa yksi energiageeli vielä ennen starttia, mutta geelit olivatkin jääneet epähuomiossa autoon. 
Aamupalakin oli syömättä. Aika vähillä energioilla lähtisin tänään matkaan.

Lähtökarsinassa otin paikkani aika edestä. Edelläni olikin lähinnä miehiä. Katsoin että naisia jäi taemmas. Pidin kuitenkin pääni ja halusin lähteä suhteellisen edestä.  Uskoinhan uintiini.

Uimaan lähdössä. Starttia odotellessa.

Lähtösummeri kajahti. Sain hyvän lähdön. 
Kukaan ei töninyt. Ei tullut turpaan.
Todella nopeasti sain ihan oman paikan uida. Paikoittain oli aika kovaakin aallokkoa, muttei mitään Lahteen verrattuna, joten pysyin täysin tyynenä ja kauhoin varmoin ottein.

Uintilinjani olivat mielestäni tälläkin kertaa hyvät. 
Uintia oli kaksi kierrosta. 
Pysyin koko ajan kartalla missä kohtaa olen menossa ja missä maali olisi. 
Jossain loppusuoran tuntumassa alkoi röyhtäyttämään todella ikävästi. Rintaa alkoi painaa. 
Paine vain paheni jokaisella hapenottokerralla. 
Maaliin tulin aikaslailla viimeisten joukossa. 
Polar näytti uiduksi ajaksi 34min. 
Eikä. 
Mikä ihme oli mennyt vikaan?
Tavoiteaikani oli jotain ihan muuta kuin 34 minuuttia.
Harmitti todella paljon.
Juoksin vaihtoon itku kurkussa. Uinnin piti olla mun vahvin, miten se oli tänään näin heikko. Tiesin/luulin uivani kovempaa.

Uimasta tultiin T1 vaihtoon tuollaista "siltaa" pitkin.
Vaihto sujui ihan hyvin. Vaihtoon käytin aikaa 00:02:22. 
Ihan ok. 
Sähläys oli poissa, silti turasin johonkin hieman liikaa aikaa.

Bianchi kourassa painatan miesten perässä kohti pyöräilyn alkua.
Pyöräilyn alku oli hieman outoa. En meinannut saada lukkopolkimiani kiinni. Tästäkin sain vielä vähän lisää harmistumista.
Jossain kohtaa kuitenkin jalat polkimissa ja muutenkin pyörä kulki ihan ok. Porukkaa lappoi ohi tuon tuosta, mutta siihen olinkin jo tottunut :D 

Meidän lähdössä oli peesikielto, minä sainkin pyöräillä koko 40km ihan omassa "tilassa". 
Porukka meni nopeasti ohitseni, enkä minä saanut kunniaa edes yrittää ohituksia :D

Mäet eivät tuntuneet pyörän selässä niin pahoille, kuin autossa istuminen antoi eilen ymmärtää. Todella kiva reitti mielestäni.

Viimeiselle 10km kierrokselle lähtiessäni huikkasin liikenteenvalvojille että "olenko mä viimeinen?" Kaksi miestä minulle yhdestä suusta huusivat että "olet!".
Tein päätöksen etten lähde juoksuosuudelle ollenkaan. 
Takaraivossa alkoi kuitenkin pyöriä erilaisia motivaatio lauseita.. "Jos se ois helppoo, kaikki tekis niin". "Voittajat ei luovuta, luovuttajat ei voita".

Matkalla imin yhden energiageelin, joka puoliksi levisi käsilleni ja Bianchin päälle. 
Availin geelin juuri ennen mukulakivetyksiä, tottakai se siitä tärinästä purskahti käsistäni pitkin poikin :( Inhaa sokerilientä.

Viimeistä käännöstä tehdessäni olisi pyöräilyä jäljellä enää n 5km. 
Mitä ihmettä?? Porukkaa tuli mua vastaan!! 

Tajusin etten olekkaan viimeinen! 
Savolaiset liikenteenohjaajat olivat huijanneet minua. 
Olisihan se pitänyt näin itsekin savolaisena tajuta.. 
Kierot savolaiset ;)

Kaartamassa 40km jälkeen T2 vaihtoon.
Bongasin mun mieheni kameran kanssa pyöräilyn "maalin" kohdilta. 
Huusin että "oon aikaslailla viimeinen".. 
Mies tsemppasi että hyvin mä vedän. 
Hän ei ole savolainen ;)

Itku kurkussa T2 vaihtoon.
Mun mies juoksi vaihtopaikan tuntumaan myös. 
Itku kurkussa huusin ettei mun ole mitään järkeä lähteä juoksemaan enää. Mies varmaan huusi takaisin etten olisi luovuttaja. En muista mitä huusi, mutta huusi jotain, mikä sai minut vaihtamaan pyöräkengät lenkkareihin.

T2 vaihtoon käytin 00:01:26 Mieheni sanoin tämä kaikki aika meni siihen huutamiseen :D

10km juoksu alkakoon!
Juoksu tuntui alussa ihan ok hyvälle. 
Vähän kuivailin kyyneleitä poskilta ja juoksin. 
Juoksureitti olisi kahteen kertaan kierrettävä. 
Joissain kisoissa tämä on hyvä juttu, tietää tasan tarkkaan mitä on tulossa eteen uudella kierroksella. 
Mutta tänään saman kierroksen toistaminen tuntui henkisesti todella raskaalle.

Minulla oli ihan mielettömän kova jano. Odotin vesipistettä kuin kuuta nousevaa. 
Vesipisteellä kävelin ja nautin urkkajuomasta ja vedestä. 
Ihan sama alkaisiko pistää rintaan, jano oli todella kova.
Vannoin että joisin maaliin päästyäni ainakin 10 litraa ihan mitä vain juomaa.

Vastaan tuli todella paljon porukkaa. He olivat oletettavasti kaikki juoksemassa jo viimeistä kierrosta. Tsemppasin muutamia, osalta sain tsempit takaisin.

Juoksuni aikana kerkesin taas miettiä ihan liikaa kaikkia asioita. 
Paha tapa kun juoksee liian hiljaa ;)

Varmaan 6km kohdalla minä jopa päätin että tämä SM kisa on minun viimeinen tri kisani. 
Tänään juoksisin kuitenkin maaliin, koska keskeyttäjä minä en ole. 
SM kisoihinhan olisi hyvä päättää?

Kuin tarkoituksella, matkanvarrella olevalla parkkipaikalla oli joku porukka kuuntelemassa todella kovalla ysäripoppia. 

"Your dream will come alive".
Tämä biisi  kulkeutui suoraan minun tajuntaani. Tämä biisi oli tässä hetkessä juuri minulle suunnattu, ajattelin.

Ajatukseni selkenivät. 
Tämä on juuri sitä mitä minä rakastan. 
Triathlon on mun juttu. 
Rakastan uida, opin vielä pyöräilemään ja elän juoksemisesta.

Kyyneleet virtasivat taas poskille. Hävetti. 
Ei kyyneleet, vaan omat ajatukset. 
Kuinka olin edes voinut ajatella lopettavani?

Nopeasti tajusin että minulla oli ollut tasan kaksi vaihtoehtoa; lopettaa tai panostaa tähän lajiin entistä kovempaa.
Yhtä nopeasti olin tehnyt päätökseni; antaisin kaikkeni triathlonelämälle. 
Kaiken mitä pystyisin.
 
Minulla ei ole sponsoreita. Käyn päivätöissä jatkossa 9,5h päivää, jotta saan rahoitettua treenaamiseni, varusteeni ja kisani. Kaikki omat ja perheeni rahat ovatkin hyvin pitkälti sijoitettu jollain tavalla juurikin triathloniin.

Tahdon jatkossakin ehdottomasti pitää kiinni siitä, ettei perheeni joutuisi kärsimään urheilemisestani. Haluan että he voivat olla minusta aina ylpeitä. 
En halua heidän ikinä koskaan luopuvan mistään minun unelmieni takia. 

Askel keveni hieman. Kivi tipahti sydämeltäni. 

"Heräsin" juoksussani siihen kun joku mimmi huusi minun nimeäni! 
"Hyvä Outi!" 
Koetin vilkaista mimmin suuntaan. En tunnistanut. 
Siinä oli useita mimmejä kannustamassa.
Ne huusi minua nimeltä. 
Minua. 
Mitä ihmettä?

No arvaattekin jo, että itkuhan siitä tuli. Taas. 
Nolo minä.
Aika onnellinen minä :)

Olin viimeisellä kierroksella. 
Vastaan juoksi vielä porukkaa. En ollutkaan viimeinen. 

Maali näkyi. Tiesin että pääsisin ihan kohta mieheni syliin.

Käsi kovaa vauhtia menossa pyyhkimään kyyneliä. Maalissa!

Maalissa kokonaisajalla: 03:14:46. Oma perusmatkan ennätykseni.

categ 5/6 
gender 40/47
overall 141/166

Uintiin turasin: 00:34:31
Pyörälle: 01:32:09
Juoksuun: 01:04:19

Silti en ole tyytyväinen. Olisin pystynyt parempaan, sen tiedän. 
Taso oli kova. 
Surkeiden sattumusten summien kautta ei oma treenaus ollut todellakaan edes keskinkertaista luokkaa. Ei näihin kisoihin lähdetä leikkimään ;)

Kisat oli ihan huiput! Järjestäjille iso kiitos kaikesta. Toimivat ihanat kisat.
Ihan ehdottomasti nämä Kuopion kisat painuvat mieleeni yksinä parhaimmista kisoista joissa olen saanut olla mukana.



Melkoinen tunteiden kirjo koettu omassa päässäni tällä 51,5 kilometrin matkalla. 
Tunteet heittelivät laidasta laitaan.
Päälimmäisenä kuitenkin kaikista tunteista kiitollisuus. Saan tehdä juuri sitä mitä rakastan.
Tekemisen riemu. Se onnistumisen tunne. 
Tunne siitä että minun unelmani todellakin ovat heränneet henkiin ja pysyvät hengissä.

6. elokuuta 2015

Hauho jokamiestriathlon 5.8.2015 (200/10/3)

Nämä taitavatkin olla ensimmäiset kisani joita en jännitä yhtään.
Odotan ihan hulluna Hauhon kisoja!
Matka on lyhyt; (jopa minulle!) 200m uintia, 10km pyöräilyä ja 3km juoksua.

Olin katsellut ennen kisoja ahkerasti televisiosta MM uinteja ja imenyt kaikki mahdolliset opit television välityksellä itseeni.
Ainakin voin kuvitella uidessani näyttäväni maailmanmestarilta.
Niinhän me kaikki teemme?

Kisakamppeiden pakkaaminenkin sujui kerrankin osaltani ilman stressiä ja kiukkua.
Tänään autoomme nousisikin kaksi Bianchia ja kahden triathlonistin varusteet.
Mieheni nimittäin starttaisi tänään ihka ensimmäisen triathlon starttinsa Hauholla.
Mieheni sanoo että "ekat ja vikat kisat ikinä". Onkohan tosiaan noin?

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos jossain on hyvä tämä harrastus aloittaa, niin juurikin Hauholla.
Minulla ei ole viime vuoden kisoista mitään pahaa sanottavaa, pelkkiä kehuja vain!
Tosin minullehan riittää että on ylipäätään kisa :D

Matka ja reitti ovat Hauholla erittäin aloittelijaystävällisiä, paitsi ehkä juoksureitti :D
Muutamat hauskat ylämäethän sieltä taitanee löytyä..

Hienosti mahtuu autoon neljä ihmistä ja kaksi Bianchia :)
Ennen määränpäätämme Hauhoa, tiputimme lapset Tomin vanhempien mökille, jatkaen siitä matkaamme Nokialle, kohti Suomen Urheilupyörä Oy.tä.
Hävettää tunnustaa, mutta molempiin Biancheihin, sekä Zurigoon että Dama Biancaan on ensihuolloista alkaen kaikki huollot tekemättä.
Suomen urheilupyörästä saa ensihuollot ilmaiseksi heiltä ostamiin pyöriin. Ihan mieletön juttu!

Kummassakaan pyörässä ei ollut mitään sanomista.
Ei saatu noottia "hoitamattomista" pyöristämme.
Ehkä kilometrejä oli liian vähän ja siksi pyörät olivat edelleenkin kuin uusia...
Kerroin myös pyörähuoltajalle ajaneeni Joroisilla jonkun juomapullon yli, hän vakuutteli ettei tuosta tapahtuneesta ollut koetunut pyörälleni harmia. Huh. Aina on kiva kuulla ammattilaisen suusta lohduttavia sanoja :D

Tyhjin käsin ei kaupasta pois päästy. Mukaan kotiin lähti uusi Giro Air Attack Shield aika-ajo kypärä!
Perillä Hauholla olimme suhteellisen hyvissä ajoin.
Noudettuamme kisanumeromme ja ajanottotägimme kansliasta, kiiruhdimme vaihtamaan kisa-asut päällemme ja lähdimme etsimään pyörillemme paikat.
Hauhon kisassa sai itse valita pyörällensä mieluisan paikan.
Mieheni löysikin heti paikan johon oli tyytyväinen.
Minulla meni jostain syystä vähän haahuiluksi tässä vaiheessa :D

Jälkeenpäin oikein naurattaa :D Pyörin siinä edestakaisin varmaan 15minuuttia, etsien pyörälleni paikkaa.
Olisin varmasti pyörinyt vielä pidempäänkin, mutta ihmiset alkoivat jo hieman kummastella pyörimistäni.
Vihdoin sitten laitoin pyöräni paikkaan, jonka olin jo heti alussa valinnut.
Minulle on todella tärkeätä että pystyn aina kehittelemään sellaisen "nyrkkisäännön", miten löytäisin oman pyöräni, jos vaikka sattuisi paniikki vaihdossa iskemään.
Onhan tuo aina löytynyt :D

Mieheni starttasi ennen minua. Rannassa huikkasin tsempit ja annoin viime hetken ohjeet; hengitä ja älä huku!

Noin 3min mieheni jälkeen lähdin minä, 55:den muun naisen kanssa.
Kertasin siinä vielä pikaisesti uintireitin.
En ollut käynyt katsomassa mistä kohtaa noustaisiin vedestä pois.
Joku ystävällinen nainen minulle asiaa yritti valottaa.
No, huikkasin hänelle, ettei mun tarvitse oikeastaan tietää, enhän minä ensimmäisenä sieltä vedestä nousisi..

5, 4, 3, 2, 1.. Ui!
Lähdin tälläkin kertaa eturivistä.
Mielessäni näinkin ne maailmanmestariuimarit. Samaistuin ja annoin mennä.
Ilmaa ottaessani näin oikealla puolellani yhden uimarin, vasemmalla en ketään.
Kiihdytin vielä vähän vauhtia, enkä nähnyt enää kummallakaan puolella uimareita.
Ensimmäinen turkoosi poiju häämötti, olin uinut mielestäni todella hyvää linjaa sitä kohden.
Edessä alkoi näkyä uimareita.
Mitä? Ilmaa ottaessa huomasin niiden olevan aiemman lähdön miehiä. Hitto mikä fiilis.
Katsoin sivusilmällä nopsaan mistä kohtaa miehet nousivat vedestä.

Tähänastisen triathlonurani hienoin hetki! Minä nousin ensimmäisenä vedestä ylös!
Varmasti itkin.
Polari tottuneesti pois ranteesta suuhun (säilytän sitä suussa siihen asti kunnes saan märkkärin hihat pois), märkkäri puoliksi pois päältä ja "kovaa" juoksua ylämäkeen kohti T1 vaihtoa.
Ylämäessä aloin vähän kakomaan, ilmeisesti olin uinut suhteellisen kovalla sykkeellä.
Tästä tulisi valmentaja Janilta noottia, mutta eiköhän ollut tänään sen arvoistakin!

Luulin jo että ilmeiden hallintani olisi kunnossa.. Not. Kuva: Terhi Sillanpää-Reitti


T1 vaihdossa meni kaikki nappiin. Näin mieheni siellä oman pyöränsä luona sukka kädessä. Huikkasin lennosta tsempit ja kiidin Bianchi kourassa kohti pyöräilyn alkua.

Minulla oli uusi Giro kypärä tänään ensimmäistä kertaa päässäni.
Kauhea tarve näyttää että uudella kypärällä olisi vaikutusta minun ajonopeuksiini :D

Pyöräily tuntui parhaalle ikinä.
Ohittelin kuntosarjan miehiä. Hetkisen sain polkea yksikseni, kunnes taas alkoi lappamaan naista ohi. Ensin yksi, sitten toinen.. Päätin lopettaa laskemisen viidennen ohittajan kohdalla.
Oma pyöräily tuntui todella hyvälle, mutta tiedostan sen tosiasian, että vauhtini ei vain riittäisi kärkeen.

Kääntöpaikka oli noin 5km kohdalla. Siinä hujakoilla polki mieheni minua vastaan. Ei siis kauheasti jäljessäni. Olin kovin ylpeä hänestä ja huikkasin tsempit. En muista mitä muminaa sain takaisin :D

Muutama mies taisi vielä vilahtaa ohitseni, mutta naisia ei tainnut enää valua ohitseni.
Pyöräilyn maalin näkyessä yksi nainen ohitti ja kiitti hyvästä peesiselästä, sanoi että mulla oli hyvä vauhti.
Hypättyäni pyörältä, painoin hänestä Bianchi kourassa ohi.

T2 vaihto meni myös todella hyvin.
Ei mitään sähläystä.
Juoksulenkkarit jalkaan ja menoksi.
Alku tuntui ihan super hyvälle.
Lensin :)

Metsän alkaessa alkoivat ylämäet. Ne olivat kyllä niin tappavia, että oli nopeampaa harppoa ne kävellen suurilla askelilla, kuin koettaa tikata juosten.
Muutaman ohituksen sain tehtyä. Jostain syystä en edes välittänyt olivatko ohitetut miehiä vai naisia. Petyin joutuessani kävelemään ylämäkeä.
Tämä lannisti taas tunnelmaani.
Tänään juoksua oli vain 3km. Tulevissa SM kisoissa olisi taas se 10km juoksua. Ja minä idiootti kävelen jo nyt!

Tuli ihan järkyttävän hyvä mieli, kun bongasin yleisöstä "tutun" todella pitkän miehen, joka oli jo aiemmin minua (varmaan vahingossa?) tsempannut Säkylän kisoissa.
Muistan kuinka samainen mies Säkylässä kehoitti minua pitämään edessä juoksevan miehen selän koko ajan näkyvissä.
Miehen kannustuksesta sain taas ylimääräistä voimaa loppukiriin.

Loppuaikani oli 00:45:07.
Sijoitus omassa sarjassani 6/55.

Entistä peremmalla mielellä lähden kohti SM starttia.
Turha sähellys ja paniikki on poissa.
Nautin jokaisesta kolmesta lajista aivan täysillä!

Kiitos Hauho jälleen kerran :) Mikään ei mennyt tälläkään kertaa pieleen.
Tosin mieheni taitanee pysyä kannassaan; tämä kisa oli hänelle ensimmäinen ja viimeinen.
Mieheni pyysi vielä loppuun lisäämään; ettei kisoissa ollut mitään vikaa hänenkään mielestään, kisaajassa vain eräänlaisia puutteita :D

Perhesopu säilyy; mies ei tämän kokemuksensa jälkeen enää kuittaile minulle -lyhyistä- matkoista. "Koska sellaisiahan ei triathlonissa ole".









2. elokuuta 2015

Lahti Triathlon 1.8.2015 Perusmatka (1,5km, 40km, 10km)

Flunssani takia jäi viime viikonlopun Kangasala triathlon väliin.
Olin tästä ihan oikeasti todella surullinen. 
Siellä olisi ollut lyhyttä matkaa tarjolla, juuri sopiva tähän väliin.

Kisakalenterissa olikin tämä viikonloppu täysin kisavapaa. Olimme (mieheni halusi!!) halunneet mieheni kanssa edes yhden viikonlopun ilman mitään kisoja. Kai jotain "parisuhdeaikaa"..

Minun logiikkani kuitenkin sanoi, että jos viime viikonlopun kisat jäivät välistä minun maatessani kuumeessa sohvanpohjalla, olisi tämän kisakauden kisavapaa viikonloppu käytetty siihen. 

1.8. oli tarjolla muutamiakin kisoja. 
Porissa sprinttimatkaa ja Lahdessa täysmatkan SM kisojen yhteydessä kisattava olympiamatka, eli perusmatka. 

Olin jo päättänyt että matkaamme kohti Poria, kunnes mieheni kanssa aloimme pohtia hieman syvällisemmin minun "triathleetti"tulevaisuuttani. 
Unelmani ovat pidemmät matkat. Minulla ei niinkään ole tuota räjähtävää voimaa, mutta kestävyyttä näyttäisin ainakin toistaiseksi parantavan koko ajan. 
Mieheni mielestä olisi aika turhaa lähteä Poriin asti -niin lyhyelle- matkalle starttaamaan.

Kysyin vielä muutamilta tutuilta tri-ihmisiltä mielipiteitä. 
Nurmelan Juha esimerkiksi mietti sitä, että SM kisani olisivat jo niin lähellä, siellä pitäisi kuitenkin vetää perusmatka ihan täysillä, niin onko liikaa ottaa ennen sitä vielä yhtä perusmatkaa? 
Juha kysyikin että olisiko tarkoitukseni parantaa perusmatkan aikaani? Vastasin kohteliaasti, ettei sitä enää oikein huonontaakaan voisi :D 

Heitimme perjantai iltana lapset mieheni vanhemmille hoitoon. 
Yöunet jäivätkin meillä neljään tuntiin! 

Lahdessa startti olisi jo 8.45. 
Enkä sinne tosiaan ollut vielä ilmoittautunut, jos sinne mielimme, niin kotoa pitäisi lähteä noin 5.30, keretäkseen jälki-ilmoittautua kisaan. 
Poriin ei olisi niin aikaista herätystä. 
Päättäisimme aamulla ajaisimmeko Poriin vai Lahteen.

Kisa-aamuna kello soi 5.00. Mieheni nousi salamana keittämään kahvia, nosti Bianchin ja muut kisakamat autoon, jätti auton käyntiin ja tuli repimään minua ylös..

Tällä tytöllä vaan ei ollut aikomustakaan nousta sängystä. 
Mieheni huolestuneena tiedusteli, etten kai enää ollut yhtään kipeä, en ollut. Väsynyt vain. 
Mieheni kävi sammuttamassa auton ja kömpi takaisin viereeni. 
Kello soi seuraavan kerran 6.00. Tiedustelin mieheltäni että moneltako meidän pitäisi istua autossa jotta kerkeäisin kisaamaan. Vastaukseksi sain että; nyt!

Tästä muutamien sekuntejen päästä istuimmekin autossa, suuntana Lahti!
Aamupalaa en kerennyt syömään, vain pari kuppia kahvia. Pyörän pulloihin tein urheilujuomat ja mukaan otin muutamat geelit. Ne saivat riittää. Tässä vaiheessa voin paljastaa, että minulla ei oikeasti ollut mitään aikomusta kisata tänään Lahdessa perusmatkaa. Olisin halunnut lyhyemmän nk "mukavuusmatkan" vaikka sitten siellä Porissa..

Toisin kävi..

Perillä Lahdessa oli (mielestäni) aivan karmea keli. Kova tuuli ja muutenkin kylmä. 
Juoksin vauhdilla kisakansliaan. 
Ohjeissa luki että pyörien pitäisi olla vaihtoalueella viimeistään klo 7.45. 
Kisakansliassa jonottaessani kello oli kuitenkin jo 8.00. 

Kisakanslia oli ihan uintipaikan vieressä. 
Nähdessäni ne suuret aallot, alkoi minua hirvittää. 
Vedessä oli täysmatkalaisten uinti menossa, seuraavalle kierrokselle mennessään he juoksivat rannan kautta uudestaan veteen. 
Siinä heitä seuraillessani tein analyysin; eivät oikein näyttäneet nauttivan uinnista..

Oman vuoroni koettaessa kysyin kanslistilta optimistisesti; etten varmaankaan kerkeäisi enää jälki-ilmoittautua perusmatkalle? 
Hämmästyksekseni iloinen nainen oikein iloisesti minulle vastasi että tottakai kerkeät! 
Lykkäsi kisalapun täytettäväkseni. Yritin vielä toista keinoa; Mutta minun pyöräni on vielä autossa, ohjeen mukaanhan PITI olla jo 7.45 vaihtoalueella, kerroin. 
Sama iloinen nainen huikkasi, ettei hänenkään pyöränsä ollut vielä vaihtoalueella, hänkin on mukana perusmatkalla. 

Vessassa oli vielä pakko käydä. Tottakai oli vain yksi WC käytössä ja pitkä jono.  
En voisi kisata ennen veskissä käymistä. Oli siis jonotettava. 
Jonossa oli mukavia tyyppejä, joiden kanssa kävimme vielä kisankulkua läpi. 

Vihdoin juoksin takaisin autolle. 
Mieheni oli pumpannut Bianchin renkaat. 
Numeroimme kiireesti varusteet ja lähdin viemään pyörää varusteineen vaihtopaikalle. 
Täällä sai itse valita pyörälleen paikan, tosin viimeisten joukossa jouduin ottamaan paikan, mikä oli jäljellä. Olin tyytyväinen löytämääni paikkaan.

Nopsasti kiskoin trisuitin ja märkkärin päälleni ja painelin kisainfoon. 
Info oli rannassa, ihan uintipaikalla. 
Infon jälkeen pääsimmekin suoraan veteen. 
Tässä vaiheessa huomasin että olin kokonaan unohtanut sykevyöni. Polari oli ranteessa, mutta vyö ei ollut rinnassa. 
No, mentiin siis tämä kisa ilman sykkeiden seuraamista.

Kisainfossa uintipaikan vieressä.

Matkalla veteen. Tähän kisaan sain keltaisen uimalakin!


Kuvista on vaikea nähdä aallokkoa, mutta varmaan porukan uintityyli kertoo haastavista olosuhteista..

Siellä kauhotaan. Veden lämpötila oli 17C. 

Heti uinnin alussa tajusin että aallokko tulisi nyt hallitsemaan koko uintia. 
Kun yritin ottaa happea, haukkasin vain vettä suun täyteen. En ollut yksissäkään kisoissa vielä tälläisissä oloissa uinut. 
Mennyt flunssani painoi myös hieman, nyt jos koskaan olisin tarvinnut sitä happea.

Linjat sain uinnissa pidettyä koko ajan hyvinä. 
Aaltojen takia jouduin usein nostamaan koko pääni pois vedestä ja vetämään jopa muutamat rintavedot, samalla hengittelin ja katselin reittiä.

Rantautuessani tiesin että tämä oli huonoin uintini koskaan, erittäin hyvissä voimissa kuitenkin rantauduin. 
Sain märkkärin puoliksi pois päältäni jo vedessä. 
Huimausta, pyörrytystä saati sähläystä ei ollut! Tästä olin todella iloinen :) 

Uintiin olin turannut 38min 56sek. 
Tähän en ollut tyytyväinen.

Lennokkaasti T1 vaihtoon!


T1 vaihto meni ilman mitään paniikkia saati sählinkiä. 
Oma pyörä löytyi ihan heti :) Mietin että oliko tämä nyt sitä kokemuksen tuomaa varmuutta? 
Olin niin ylpeä sähläämättömyydestäni. Pieni juttu, mulle suuri ylpeyden aihe :D

Etukäteen olin (kerrankin) tutustunut pyöräilyreittiin, erittäin simppeli, ajettiin tyyliin suoraatietä 20km ja samaa reittiä 20km takaisin, sopi minulle loistavasti! 
Pyöräreitti oli ihan huipusti opastettu, missään vaiheessa ei tullut tunnetta, että olisin "hukassa". 
Peesaaminen oli tietenkin kielletty. Mikä on hyvä. Kohdallani ei tästä ollu mitään pelkoa :D 

Kääntöpaikalla oli ihan kiva huomata että vielä sieltä tuli porukkaa vastaankin, en siis ollut ihan viimeinen.
Taas tippui ylämäkiin mun vauhdit, alamäet poljinkin täysiä..

40km pyöräilin tänään aikaan 01:31:52. Himppusen jo paremmin kuin Vierumäellä.


Pyöräreitin maisemat oli tosi kivat!


T2 vaihtoon saavuin hyvissä voimissa ja hyvillä mielin. 
Tämä toinenkin vaihto meni ilman mitään sähläystä. Olinkin ihan tyytyväinen T2 vaihtoaikaani :)

Kovasti koetan T2 vaihdossa kuikuilla minne lähden juoksemaan. Kerrankin molemmat vaihdot meni ilman mitään paniikkia!

Juoksuosuudelle koetin lähteä lennokkaasti. Tavoitteeni oli juosta "kevyesti" 10km alle tuntiin. 
Olin miettinyt ennen kisaa, etten poistu mukavuusalueeltani missään vaiheessa, vaan menen nämä kisat niin että on koko ajan kivaa. 
Mulla on tulossa vielä yksi pikamatka ennen ensi viikonlopun SM kisojen perusmatkaa, joten vähän pitää itseään säästellä ;)

Mun viereen juoksi nainen (Miia-Maria Salmi) joka oli mennyt pyöräilyssä mun ohi, mutta olin sitten vaihdossa painattanut hänestä ohi. 
Hän ihmetteli nopeaa vaihtoani. Huikkasinkin hänelle, että yleensä minä aina tunaroin vaihdot, ihmettelin itsekin tämän päivän sujuneita vaihtoja :) 

Tämä nainen kuitenkin karkasi minusta ohi, en saanut pidettyä itseäni hänen vauhdissaan. 
Jonkun miespuolisen kisaajan kanssa taitoimmekin yhdessä matkaa. 
Leppoisaa juoksua, pystyimme juttelemaan siinä matkaa taittaessamme. 

Lensin taas ;)


Olisikohan ollut reilu 7km kohdalla, kun bongasin matkalla tutun kannustajan; megaman Nurmelan Juha! Tulinkin tosi iloiseksi hänet nähdessäni. Huikkasin hänelle uintiosuuden vaikeutta. 
Heitimme yläfemmat ja matkani jatkui.

Muutama kävelyaskel tuli otettua juomapisteillä, mikä tottakai harmittaa jälkeenpäin. 
Muutenkin juoksu alkoi alun lennokkuuden jälkeen vaihtua tuskaiseksi tarpomiseksi. 
Ilman sykemittariakin pystyin päättelemään että aika matalalla sykkeellä minä tässä kitkutan. 
Olin kuitenkin tehnyt päätökseni että nauttisin tästä matkasta. 
Maisemat olivatkin täällä Lahdessa todella upeat. 
Ihana oli juosta rantaa pitkin lintujen keskellä. 
Kerrankin kerkesin juoksuni lomassa kunnolla kiinnittää huomioita maisemiin ;)

Juoksureitti oli ihan huippu kiva! Kalkkiviivaa ei ollut koko matkalla, vain käännöksissä. 
Tästä ei ihme kyllä koitunut minulle mitään ongelmaa, vaan tiesin ihan koko ajan että minne pitäisi juosta. 
Kertaakaan ei tullut juoksureitilläkään paniikkia. 
Jotain on siis opittu. Hyvä minä :D

Maalissa! Takana uintia 1,5km, pyöräilyä 40km ja juoksua 10km.

Juoksuajakseni jäi 01:01:04. Tämä siis odotuksiani huonompi.
Kaikenkaikkiaan perusmatkan aikani parani Vierumäellä tehtyyn aikaani. 
Uinti ainoastaan huononi. 

Olenkin ihan tyytyväinen parantuneeseen pyöräilyyn. Tosin vielä on pitkä matka kehittyä siinä paremmaksi. 

On myös mukavaa, kun itse tiedän että tästä pystyn parantamaan perusmatkan aikaani. 
Todella iloinen olen myös molemmista vaihdoista. Täysin ilman paniikkia :)
Toivotaan ettei SM kisoissakaan tule paniikkia missään vaiheessa.
Tällähetkellähän pelkkä maininta tulevista SM kisoista saa vatsani aivan sekaisin..

Kokonaisaikani Lahden perusmatkalta; 03:17:51.

Kiitos Lahti ja kiitos Nastola Triathlon! Ihan mielettömän hyvin järjestetyt kisat!

Maaliin juostessani kuuluttaja kuuluttikin että Outi Strengell-Karjalainen on nähtävissä myös ensi viikolla Hauho triathlonilla. 
Siellä starttaa myös minun mieheni ihka ensimmäisen triathlon kisansa! 
Sanoo vielä tässä vaiheessa sen olevan hänen ensimmäinen ja viimeinen starttinsa..

Miksen oikein usko? :D