29. kesäkuuta 2015

Louis Vuitton Neverfull

Pala unelmaa. Laukku jota olen aina halunnut. 
Jos ihminen tulee todella onnelliseksi tälläisistä "turhuuksista", hänen on mielestäni sellaisia saatava.

Laukku hankittiin Helsingin Louis Vuitton myymälästä. 

Kohteliaat ovimiehet avasivat meille myymälän ovet ja samantien tuli oikein miellyttävä myyjä meitä palvelemaan. 
Tiesin heti että halusin juuri tämän laukun, mutta katsottiin mieheni kanssa myös kokoa pienempää laukkua. Siinä olisi ollut vetoketju. Päädyttiin kuitenkin tähän suurempaan malliin, mahtuu sitten kisamatkoillekin matkatavarat kassiin :) Tässä laukussa tulee mukana myös ihana Pochette. Jos olisi yöelämää, tämä kiikkuisi taatusti ranteessani :D

Tämän laukun kun sain myymälässä olalleni, se oli siinä. Rakkautta ensi silmäyksellä :) 
Myös mieheni tykästyi kovin tähän laukkuun, eritoten kuosiin.

Laukkua ei saatu vielä samantien mukaamme, vaan laukku jäi sinne vielä painatukseen. Laukkuun painettaisiin minun nimikirjaimeni. 
Laukun hintaan nimittäin saa laukkuun painatetut omat nimikirjaimensa. Nämä tietenkin halusin!
Sain ihan itse valita fontin ja painatuksen värin. Eihän minulle tietenkään kelvannut mikään muu kuin pinkki.

Yhden yön jouduin siis vielä nukkumaan ilman laukkuani. 
Seuraavana päivänä menimme laukkua myymälästä hakemaan. Tuttuun tyyliin ovimiehet avasivat  meille myymälän ovet ja toivottivat tervetulleiksi. 
Laukkuni tuotiinkin minulle heti. Oli se upea. Nimikirjaimet sopivat laukkuun todella upeasti.

Myyjä pakkasi laukun hyvin laatikkoon ja suureen paperiseen pussiin.
Mietin että mua kyllä ihan pikkusen hävettää kulkea näin suuren Vuitton kassin kanssa Helsingin keskustassa ;)








Hintavahan tämä laukku toki oli, mutta mehän ollaankin oikein superisti säästetty rahaa, kun ei juoda ollenkaan alkoholia, saati käydä baareissa.
Minä en myöskään syö ollenkaan karkkia. Pelkkää säästöä siis koko elämä :D
Tässä kohtaa ei sitten puhuta mun harrastusvarusteista, saati kisamaksuista :D


Mä en oo puhuja vaan tekijä. (Paavo Nurmi Marathon 2015)

Mulla on ensi viikonloppuna tähän astisen elämäni jännittävimmät hetket käsillä.
Triathlonin perusmatka.
Vanajanlinnassa vedin sprinttimatkan (750m, 20km, 5km), siihen tyylikkäästi tuplat lisää, niin saadaan perusmatka; 1500m uintia, 40km pyöräilyä ja loppuun 10km juoksua.
Tämän kauden pisimmän matkan piti olla Tahkolla elokuussa, matkana siellä 950m, 45km ja 10.5km. Minulle kuitenkin tarjottiin peruutuspaikkaa tulevan viikonlopun perusmatkalle..
En tässä kohtaa tiedä olinko tyhmä vai tyhmä, mutta otin paikan vastaan.

Suoraan sanottuna pelottaa.
Mä en edes tiedä mitä mä pelkään.
Pelkäänkö taas sitä jännitystä ja stressiä mikä tulee ennen kisaa.
Pelkäänkö 1,5km uintia?
Pelkäänkö reitiltä eksymistä tai sitä että menen liikaa/liian vähän kierroksia?
Ihan varmasti pelkään sitä, etten pääsisi ollenkaan maaliin.

Tiedän että jos juoksemaan asti pääsen, olen maailman onnellisin tyttö.
Tahdon päästä juoksemaan!
Tahdon nähdä pystynkö uinnin ja pyöräilyn päälle pitämään reipasta juoksutahtia yllä.
Edellisessä tri startissa olinkin mun 5km juoksuuni ihan tyytyväinen.

Viime lauantaina 27.6. sain juosta Turussa 10km. Paavo Nurmi Marathonissa, mikä olikin minulle tuttu jo viime vuodesta.

Kisapaikkana (ja muutenkin) Turku on aivan mielettömän kaunis.
Viime vuoden kisan jälkeenhän aloitimme kesäloman mun miehen kanssa, joten muistot Turusta on enemmän kuin hyvät.

Olin halunnut ottaa tähän väliin nimenomaan tuon 10km.
Puolikastakin toki mietin, mutta halusin tehdä tuosta kympistä itselleni ns turvamatkan, matkan jonka voisin tyyliin vaikka pää kainalossa taittaa :D

Edellinen virallinen ennätykseni kympiltä oli viime syyskuulta, aika 56.32.
Tavoite oli nyt Turussa juosta tuo kymppi aikaan 54.00. Olinkin aika varma, että mikäli kaikki palaset loksahtavat paikoilleen, ennätys tulee.

Kisa-aamuna maha oli tuttuun tapaan ihan sekaisin.
En saanut syötyäkään kuin yhden keitetyn kananmunan.
Vesikään ei maistunut ollenkaan, join vain kahvia.

Autossa matkalla Turkuun mä paljastin mun miehelle, että mä olen menossa ennätystä tekemään. Mies sanoi että kyllähän hän nyt sen tiesi.
Lisäsin kyllä, että tuskin sitä enkkaa nyt tulee.
Mahaan kuitenkin koski todella paljon.

Loin kännykkääni ihan tätä kisaa varten uuden soittolistan. Nimesin sen Turku 2015.
Laitoin taktisesti listan kestoksi 54min.
Tiesin että maaliin on tultava ennen soittolistan loppumista. 

Sateisessa Turussa oli oikein helppo ja kiva juosta. Vatsakipu jäi sinne lähtöviivoille, samoin pissahätä. Sain siis juosta ilman mitään inhoittavia tuntemuksia.
Ihmiset kannustivat reitin varrella, siitähän minä nautin joka kerta.

Soittolistani jatkoi pauhaamistaan vielä maaliviivan jälkeenkin.
Ennätys oli tullut ihan itsekseen. Maalissa olin ajassa 0:52:49 :)

Kaikkiaan olin 41/376 naisista. Ja 143/661 kaikista lähtijöistä.

Voi sitä ilon määrää. Naama loisti koko viikonlopun.

Turku antoikin ihan himppusen verran lisää rohkeutta lähteä ensi viikonlopun koetokseen.
Toivon ettei sinnekkään mennä puhumaan, vaan tekemään ;)






























































15. kesäkuuta 2015

Finntriathlon Vanajanlinna sprintti 14.6.2015

Ei tähän jännittämiseen näy loppua koskaan.
Edessä olisi vihdoin se suuri päivä. Tämän kauden ensimmäinen triathlon starttini.
Eikä yhtään vähempää kuin Finntriathlon Vanajanlinna, sprinttimatka.
750m uintia, 20km pyöräilyä ja loppuun 5km juoksua.

Mieli ei ollut kuitenkaan täysin luottavainen.
Olihan uuden märkkärin testaus ollut aikamoinen koettelemus.
En osaa edelleenkään selittää mitä siinä testiuinnissa tapahtui. Ei vain tuntunut mitenkäänpäin varmalle.
Plussat olivat että vesi oli lämmintä (+14C) ja että puku ei painanut mistään. Siihen ne plussat sitten jäivätkin.. Kaikki muu meni pieleen.

Sunnuntaiaamuna kello soi kuudenpintaan. Aamupalaksi sain syötyä vain yhden kananmunan ja kaksi hapankorppua. Enemmän olisi pitänyt tankata, mutta jännitykseltäni en todellakaan kyennyt. kahvia meni tuttuun tapaan monta kuppia.
Vettä litkin myös tasaiseen tahtiin.

Matkalla Hämeenlinnaan jouduimmekin pysähtymään muutamaan kertaan vessassa.
Veden juominen pitäisi älytä lopettaa ajoissa, ettei sitten märkkäri päällä tule kamala veskihätä.

Kisapaikalla mua rupesi jännittämään vaan entistä enemmän. Syke huiteli jo sadassa! Mun leposykkeen ollessa normaalisti 50 :D

Haettiin kisakansliasta numerolaput ym tarvikkeet.
Olin tässä vaiheessa aika lukossa.


Mun mies kävi mun pyörän kanssa Velo&Oxygenin teltalla, jossa Mika pääsi korjaamaan mun pyörän takajarrua ja takavannetta.

Minä kiidin samaan aikaan kuuntelemaan kilpailijainfoa.
Infossa ei tullut mitään uutta esille, kaiken oli mun mies mulle jo ennakkoon lukenut kilpailijaohjeista.


Kisapaikkana Vanajanlinna oli ihan uskomattoman kaunis. Koetin jännitykseltäni vähän fiilistellä maisemaa.


Märkkäri meni yllättävän helposti päälle. Olihan sitä joka ilta kotona rullailtu päälle ja pois.
Meidän perheen iltaharraste nro 1.

Kävimme viemässä pyörän ja muut kamat vaihtopaikalle.
Tottakai tuli heti se kova pissahätäkin.
Eikun märkkäriä pois ja vessaan.
Turhaa aikaa ei enää jäänyt, vaan heti kun märkkäri oli ängetty takaisin päälle, päästiin veteen.

Veteen meno jännitti ihan hulluna!
Niin huonot fiilikset oli viime uinnista jääneet.


Kuva: Bullseye photography

Lähtösummeri pärähti.
Menin viimeisten joukossa veteen. harmittaa, olisi pitänyt vaan mennä ekana.

Uinti tuntui ihan superhyvälle!
En vain jostain syystä uskaltanut antaa kaikkia tehoja uidessa, se jälkeenpäin harmittaa.
Tosin vedestä noustessa mulla ei kantaneet jalat yhtään! Olin ihan pyörryksissä.
Jouduin alkumatkan vaihtopaikalle kävelemään, mikä nolottaa mua tosi paljon. Onneksi satuin  puolessavälissä matkaa näkemään mun mieheni kameran kanssa, siinä kohtaa oli siis pakko kerätä voimat ja alkaa juoksemaan.
Tiesin että tähän vaihtoon turaantuisi ihan liikaa aikaa.


Märkkärin sain ihan ok hyvin pois päältä, tosin aluksi en muistanut että mulla oli Polar ranteessa siinä puvun päällä..

Uinnin suoritin ajassa 00:17:53.

Pyöräilykengät jalkaan ja pyörän päälle.
Ihanaa, mulla oli vesipullot pyörässä. Tulivat vedet jo näin pian tarpeeseen.


Mä otin pyöräilyn todella lunkisti. Harmittaa jälkeenpäin.
Mun mies antoi kyllä tästä noottia :D
Kai mä yritin säästellä mun jalkoja juoksua varten..

Samaa kiekkaa pyöräiltiin neljä kertaa.
Nämä laskutehtävät tuottavat mulle aina suuria vaikeuksia.
Onneksi mun mies oli laskemassa mulle kierroksia. Huusi aina yleisöstä monettako kiekkaa olin vetämässä.
Yhden geelinkin kerkesin imaista siinä polkiessa. Ainakin psyykkisesti se auttoi.

Kuva: Timo Kananoja

Pyöräily meni ajassa 00:45:37. Joo, olisin pystynyt paljon parempaan. Mutta kivaa oli!!



Juoksuun mä lähdin ihan super innoissani. Juoksuhan on mun juttu.
Tänään vain tuntui sekin jotenkin nihkeälle. En uskaltanut laittaa itseäni ihan täysillä peliin.
Halusinhan kauden ekoissa kisoissa maaliin ilman riskejä.

Mentiin sama juoksureitti kahteen kertaan, jouduin huutelemaan taas vähän ohjeita mun mieheltä. Onneksi bongasin sen helposti yleisöstä.

juoksu meni ajassa 00:28:01 Tähän olin ihan tyytyväinen. Toki olisin kovempaakin voinut mennä. Muttei harmita.

Ekassa vaihdossa mä tunaroin reippa neljän minuutin verran, kun taas toka vaihto meni ajalla 1min 30sek.


Maalissa ajassa 01:37:21.
Overall : 266 / 313
Gender : 68 / 104
Categ : 15 / 24
Finisher paita ansaittu!

Ja taas muistaa että miksi tätä tekee.. Ihan vaan rakkaudesta lajiin <3


Nautin ihan jokaisesta hetkestä. Tämä oli paras mahdollinen startti aloittaa triathlon kausi 2015.

Uusia kisoja kohti lähdetään oikeasti luottavaisina itseensä.
Mulla on taustalla kaikista parhaimmat tukijoukot. Uskotteko että se riittää jo pitkälle? :)

Kiitos rakkaalle miehelleni tuesta, kannustuksesta ja loputtomasta kärsivällisyydestäsi <3



Vanajanlinnaan oli lopuksi katettu meille kilpailijoille brunssi.

10. kesäkuuta 2015

Märkä tyttö ja märkä puku. Mun märkäpukuni.

Sunnuntain tri kisoihin valmistautuminen on sujunut tyylille uskollisena, Outimaiseen tapaan.
Jalat on viime puolikkaasta niin kipeät, ettei niillä ole pystynyt edes kunnolla kävelemään.
Olenkin siis antanut jalkojen ja muun kropan vain lepäillä ja toipua rauhassa.

Kaverin kanssa kävimme viestikeskustelua eilen.
Kerroin vihdoin ostaneeni märkkärin.
Oletko jo uinut märkäpuvullasi?
En, uin sitten sunnuntaina.
Ai hallissa?
En. Mulla on ne kisat vastasin.
Mites, oletko testannut uutta pyörääsi hän tiedusteli.
Tuossa se on eteisessä.. Kerkeehän noi siellä kisassa sitten testata..
Ei näin.

Mun mielestä hyvällä mallilla tässä silti ollaan.

Märkäpukua päädyimme sovittamaan Velo&Oxygen myymälään.
Tarkoituksena oli ostaa TYR merkkinen puku. Kokeiluun päätyivät Hurricane wetsuit C3 ja Hurricane wetsuit C5.

Oli kyllä ihan kokonaan oma taiteenlajinsa koettaa kiskoa näitä märkäpukuja päällensä.
Kävi urheilusuorituksesta. Olin ihan yltäpäältä hiessä.
Suureksi onnekseni ystävällinen ja asiantunteva miesmyyjä auttoi kärsivällisesti puvut päälleni. Asiakaspalvelusta annan kyllä ihan täyden kympin! Jos haluatte oikeasti asiantuntevaa palvelua, suosittelen Veloa!
Mun miehelläkin oli tosi hauskaa, kun se vierestä katseli näitä pukujen sovituksia.

Näiden TYR pukujen istuvuuteen emme vain valitettavasti olleet tyytyväisiä.
Tykkään todella paljon TYR merkistä, joten minulle tämä oli suuri harmi.
Myyjä etsi minun vartalonmallille hänen mielestään sopivamman puvun ja toi sovitettavakseni 2XU R:3 puvun.
2XU on myös merkki josta pidän paljon.
Kisajuoksuhousuni ovat juurikin tältä merkiltä ja ne ovat kyllä ihan suosikit!
Luottavaisin mielin aloin siis rullata pukua päälleni.

Tässä kohtaa myyjä tietenkin -joutui- taas tulemaan avukseni.
Olin jo senverran hiestä märkänä, että puvun laittaminen oli vielä edellisestäkin huomattavasti vaikeutunut. Tosin tämä 2XU puku tuntui jotenkin helpommalle päälle laitettavalle kuin edelliset puvut.
Huomasi kyllä että tämä myyjä oli muutamat puvut aikaisemminkin joutunut asiakkaan päälle auttamaan, niin varmoin ottein kävi häneltä tämä puvustaminen. Märkkäriä pukiessahan on todella tarkkaa, ettei vahingossa repäise pukua rikki.

2XU.n puku istuikin päälleni erinomaisesti. Oli oikein miellyttävä päällä. Ei siinä sitten enempiä mietitty..Tämä puku lähti matkaan.

Velo&Oxygenilla on myyntiteltta Vanajanlinnan kisoissa, joissa viikonloppuna starttaan.
Sattuipa sopivasti, miesmyyjä lupasi kisa-aamuna auttaa taas puvun mun päälleni :D Ihan luksusta!

Kotona vielä kokeilin saada pukua itsenäisesti päälleni. 
Puku ja tyttö olivat vielä edellisen sovituksen jäljiltä yhä märkiä.  


Puuvillahanskat on märkkäriä pukiessa ihan ehdottomat! Pukuun tulee todella helposti naarmuja esim kynsistä.


Kokeilin istualteen välillä..
Jätin puvun alle mun kisapuvun. Ihan hyvä oli testata jotta mahtuu..


Päällä on! On se vaan hieno :D




7. kesäkuuta 2015

Juokse tyttö, juokse entistä kovempaa!

Meidän perheessä menee näemmä niin, että kun sä juokset huonon ajan juoksukisoissa, sulle ostetaan palkinnoksi entistä paremmat uudet vermeet ja varusteet, jotta sä juokset varmasti seuraavissa kisoissa sun uuden ennätyksen.

Hiilaritankkaus oli kai tukijoukkojen mielestä jäänyt vajaaksi.. Varmistellaan ettei jää toiste.

Valitin kipeytynyttä koipea ja rakkoa ukkovarpaassa. Pääsin urheilukauppaan jalkineanalyysiin. Mukaan lähti uudet Addut.

Ensi viikonloppuna triathlon kisakauden avaus. Ilmeisesti varusteiden kohdalla ei oteta mitään riskejä. Saanko esitellä; uusi rakkaus Dama Bianca <3 Tämäkin karkki ostettu Suomen Urheilupyörästä :)
Kiitos rakas mieheni <3 Mä niin näytän sulle juoksua ;)

Helsinki Half Maraton 6.6.2015


En taas ymmärrä, miten tuleva puolikas jännittikin niin paljon. Koko edellisen viikon olin ihan kärttyinen, enkä halunnut edes juosta. Olin ihan varma etten mä jaksaisi juosta 10km enempää.
Hiilareita kyllä tuli tankattua, vähän liikaakin. 

Edellisenä iltana hiilaritankkausta valkosipulikanalla  Helsinkiläisessä kiinalaisessa.

Omatekoisia smoothieita. Mä en tajua kun mun smoothiet on aina ihan kamalan värisiä! Mun siis toi oikeanpuoleinen..
Mun ainoa tavoite oli päästä juosten maaliin. Kävelyaskelia en itselleni sallisi. 
Joku sanoi joskus että juoksukisoissa juostaan, kävelykisoissa sitten kävellään. Tämä on alusta asti iskostunut myös minun päähäni. Ennätystä olisi turha lähteä nyt tavoittelemaan, sen tiesin ja olin siihen ihan täysin valmistautunut.

Kisanumero haettu. Jännittää ihan hulluna!


Paita on ihanan pirtsakka vaalea oranssi :)

Kisoissa on aina niin huippua! Mä rakastan sitä tunnelmaa mikä kisoissa aina on. Tosin nyt ihmettelin ääneenkin, että miksi kaikki muut ovat niin rauhallisia viilipyttyjä! Mua jännitti ihan hulluna. Matkalla Helsinkiin piti parikin kertaa pysähtyä vessaan, maha oli ihan sekaisin. Vähän pelotti josko kisatessakin olisi.

Kisapaikalla aamulla n klo 8.30.


Jännittää..

Keskittyy..

Lähtö klo 8.40
Reitti oli ihan mielettömän kiva. Entisenä Helsinkiläisenä oli mahtava fiilistellä tuttuja paikkoja. Tuntui että jokaisella paikalla joku hyvä muisto valtasi mun mielen.
Juoksu oli todella helppoa ja ihanaa.
10km kohdalla katsoin että ennätys olisi ihan mahdollinen, jos kiristäisin vähän vauhtia. En kuitenkaan halunnut ekassa kisassa väsyttää itseäni totaalisesti, joten otin ihan kevyesti vain. Nautiskelin jokaisesta kilometristä. Mahaan ei sattunut yhtään. Joitain outoja kipuiluja tuntui selässä noin minuutin välein, mutta en sen kummemmin niistä sitten välittänyt.


Maalissa aikaan 2.13.34. Tämähän oli rutkasti viimevuoden aikoja huonompi, mutta silti olen enemmän kuin tyytyväinen! Kaikki muuttujat ja vastoinkäymiset läpi käyneenä, mä voin ihan rehellisesti sanoa että itseni voitin!




Kyllä nyt jaksaa hymyilyttää.
Kaikki paikat jumissa.
Olen myös aina sanonut mun miehelle, että juoksu tyhmentää ihmistä. Olen tämänkin kisan jälkeen sitä mieltä. Aivot on ikäänkuin narikassa. Mies totesi ettei mulla olisi enää ihan kauheasti varaa sitten juosta :D

Parempaa kauden avausta en olisi voinut tällekaudelle saada. Kiitos Helsinki, taas kerran :) Nyt on motivaatio juoksuun tullut moninkertaisena takaisin.

Näillä fiiliksillä kohti triathlon kauden starttia, joka onkin jo ensi viikonloppuna!
Voinkin alkaa jännittää jo :)